Hääkuvauspaketit


Minun tehtäväni teidän hääpäivänänne on huomata kaikki pienet ohimenevät hetket ja ottaa ne talteen, jotta tekin saatte huomata ne myöhemmin. Kuvat häistänne tukevat muistikuvianne tuolta ihanalta päivältä ja auttavat muistamaan kaiken kirkkaasti myöhemmin. Kuvieni kautta pääsette elämään päivän uudelleen! Kuvissani päivänne tallentuu tyylikkääksi ja luonnolliseksi kokonaisuudeksi täynnä aitoja tunteita ja hetkiä. Hääkuvausportfoliostani pääsettekin tutustumaan kuvaustyyliini paremmin.


Minun kuvatessani myös kaikki teille rakkaat ihmiset saavat rauhassa rentoutua nauttimaan juhlasta, eikä kenenkään tarvitse huolehtia kuvaamisesta. Samalla minä pääsen tekemään itselleni kovin rakasta työtä ja myös itse nauttimaan rakkaudentäyteisestä juhlapäivästä.


Alta löytyvät tarjoamani kuvauspaketit, joista voitte valita teille sopivamman. Otattehan yhteyttä, mikäli toiveissanne on ikuistaa päivää kauemmin, kuin 10h ajan, tai jos ette ole varmoja, mikä kuvauspaketti sopisi teille parhaiten. Kuvaukset suunnitellaan juuri teidän toiveidenne mukaan ja päivän aikana voidaan toteuttaa myös esimerkiksi first look -kuvat ja valmistautumisen kuvaus.


Dokumentaarinen hääkuvaus

6 h

1000 €

- Suunnittelupalaveri
- 6h dokumentaarinen kuvaus sisältäen vihkimisen ja potretit sekä hääjuhlan
- n. 30 kpl valmiita potretteja verkkogalleriassa printti- ja nettiresoluutiolla
- n. 250 kpl valmiita kuvatiedostoja salasanalla suojatussa verkkogalleriassa

8h

1400€

- Suunnittelupalaveri
- 8h dokumentaarinen kuvaus sisältäen vihkimisen, potretit ja hääjuhlan
- n. 30 kpl valmiita potretteja verkkogalleriassa printti- ja nettiresoluutiolla
- n. 300-400 kpl valmiita kuvatiedostoja salasanalla suojatussa verkkogalleriassa

10 h

1600€

- Suunnittelupalaveri
- 10h dokumentaarinen kuvaus sisältäen vihkimisen, potretit ja hääjuhlan
- n. 30 kpl valmiita potretteja verkkogalleriassa printti- ja nettiresoluutiolla
- n 400-500 kpl valmiita kuvatiedostoja salasanalla suojatussa verkkogalleriassa

Vihkiminen & Hääpotretit

650 €

- vihkimisen dokumentaarinen kuvaus
- n. 30 kpl valmiita potretteja verkkogalleriassa printti- ja nettiresoluutiolla
- noin 150 kpl valmiita kuvatiedostoja salasanalla suojatussa verkkogalleriassa

Hääpotretit

300 €

- 1-2 h kuvaus valitussa miljöössä
- n. 40 kpl valmiita kuvatiedostoja salasanalla suojatussa verkkogalleriassa

Lisätietoa


Ennen häitä tapaisin teidät mielelläni hääpalaverin merkeissä. Tässä palaverissa käydään läpi kaikki yksityiskohdat, kuten aikataulu ja ohjelma, sekä tutustutaan vielä hieman paremmin, niin juhlapäivänä teillä on mahdollisimman rento olo olla kuvattavana. Palaverin ajankohta voisi sijoittua noin 1 kk ennen häitä. Palaveri voidaan järjestää myös etänä.


Hääkuvaus varataan maksamalla varausmaksu, joka vähennetään laskun loppusummasta. Lasku loppusummasta lähetetään häiden jälkeen ja maksuaikaa on 14 vrk.


Ennen häitä allekirjoitetaan hääkuvaussopimus, jossa eritellään kuvauksen yksityiskohdat sekä kuvaajan ja asiakkaan velvollisuudet puolin ja toisin.


Vastaan mielelläni mihin tahansa mieltä askarruttavaan kysymykseen, joten ota yhteyttä!